Vihdoin ja viimein

Nyt minä sen sain, monen vuoden odotuksen jälkeen! Näin, että pellon toiselta reunalta lähti tulla viuhtomaan jokin isohko perhonen. Jäin niille sijoilleni katsoakseni, mikä sieltä kiirehtii.

Ja perhonen teki 90 asteen kulman kääntyäkseen minua kohti.

Ja ihmeellistä. Se tuli ja laskeutui suoraan eteeni ja siinä vaihtoi välillä vain uudelle voikukalle. Nyt minulla on ritariperhonen, en ole koskaan ennen sitä edes nähnyt!

Aamukonserttia

Olin ollut jo vähän huolissani, eikö viitakerttunen olekaan tänä vuonna saapunut meitä ilahduttamaan. En ollut ottanut huomioon, että nythän on vielä toukokuu, eihän ole mikään kiire. Eikä ollutkaan syytä huoleen. Eilen aamulla oli pihapihlajassa valtava laulunsäksätys. Olivat ilmeisesti hiljattain saapuneet ja heti alkaneet varailla reviirirajojaan.

Hämmästyttävän näkyvästi se laulaa melko korkealla. Päin vastoin kuin jotkin muut laulajat, jotka viihtyvät heinien ja ryteikön sisässä niin, että niitä ei millään saa näkyviinsä. Olen jo luopunut yrittämästäkin. Vain jokin suuri ihme voi tuoda joitain muita laulavia kerttusia eteeni.

Vierastako katseli

 Valtavalla metelillä lensi lintuja melkein viereeni. Yksi jäi minua tuijottamaan, sehän oli punvarpunen, koiras.

 Välillä se piti silmällä mukanaan lentänyttä toista lintua, jonka minäkin sitten havaitsin. Naaras räpisteli siipiään siihen malliin, että oli kyseessä paritteluasiat.

Mutta olisiko tuo naaras ollutkin viherpeipponaaras ja punavarpunen yritellyt sitä raiskata. Minusta tällä on viherpeipon siipilaikkuja. Muuten ovat niin samannäköisiä punavarpusnaaraan kanssa. Joka tapauksesssa kun koiras selvisi hämmennyksestä ja lähti lentoon, seurasi tämä sitä samaan suuntaan.

Työkseen vahtaajia

 Ei käy kahvinjuontikaan terassilla ilman puskista vahtaajia. Punatulkku kyttäsi koko ajan ja haki välillä vaimonsakin tuijottamaan.

Niinpä teki  kirjosieppokin...

ja oli laittanut vaimonsa rakennustöihin kantamaan raskaimmat rakennustarpeet.

Viherpeippo on ryystänyt puissa koko kevään ja nyt vaimoineen oikein työkseen tuijotti.

Sinitiaisella lienee jokin koivun norkko rakennustarpeiksi, ensin kyllä kuvittelin karvamadoksi.

Ainut joka ei tuijottanut, vaan käänsi päänsä häveliäästi pois, oli vihervarpunen. Enkä ihmettele, olisi minuakin hävettänyt raitaisissa kalsareissa ihmisten ilmoilla.

Käen kähinät

En meinaa uskoa, että toukokuuta on jäljellä vielä vaikka kuinka paljon. Niin on kuin keskikesällä. Käki kuitenkin kukkui lenkillä ollessani, sitten se lensi yläpuoleltani ja kähisi kurkustaan sitä, mitä kansa sanoo käen kähisevän: "kuka näki, kuka näki..."
Sitten kuului erikoista ääntä, ikään kuin kaksi lintua olisi ilakoinut keskenään tai pikemminkin samanlaista ääntä kuin mitä mustarastas pitää lähtiessään karkuun pensaikosta. Nyt ääni oli vain jotenkin voimakkaampi ja terävämpi. Käännyin ja luulin näkeväni lintuja ilakoimassa, mutta käki olikin lentänyt tuonne kuvan puuhun ja piti lähtiessäänkin sitä erikoista ääntä. Lähtee käestä näköjään muutakin ääntä kuin kukkumista.

Koskenlaskua

Ei epäilystäkään, mistä koskelot ovat saaneet nimensä. Nehän tykkäävät kalastella koskessa. Heräsin tänä aamuna yllättäen jo viideltä ja menin katsomaan, olisiko tänä vuonna tukkakoskeloita. Siellähän uiskenteli kaksi koirastukkakoskeloa.

 Kauempaa katsottuna rinta näyttää samanlaiselta kuin kivi. Hyvä suojaväri.

Ne lensivät aina kosken yläjuoksulle ja kalastivat tai ottivat muuten kyyytiä alavirtaan asti, ja taas takaisin.

 Hyvä suojaväri koiraalla on muutenkin, ei helppo erottaa veden välkkeestä.

Katsoin lintukirjasta, että tukkakoskelokoirailla on keväisin yhteissoidin. Välillä toinen nosteli kaulaansa.

 Sitten lensivät avoveden puolelle ja alkoi tappelu.

 Toinen on jo joutunut ihan veden alle.

Ja siitä otettiin yhteislento alueen ympäri pari kierrosta, minkä jälkeen taas koskenlaskuun. En nähnyt naaraita ollenkaan.

Olihan siellä isokoskelopariskuntakin kalastamassa, mutta minut vaistottuaan ne hiissasivat itsensä vähin äänin turvallisemmille vesille.

tukkakoskelo, isokoskelo

Tuhottomasti suokukkoja

 On tullut käydyksi vähän siellä sun täällä. Isossakyrössä tuli ihan yllättäen peltoaukean laitaa ajaessa vastaan suokukkoja. Koska pelto oli mullospeltoa, en tarkkaan erottanut, montako lintua siellä oli, mutta ainakin kuusi on päässyt joissain kuvissa samaan kuvaan.

 Erikoinen lintu siinä mielessä, että koirailla on jokaisella ihan erivärinen puku.

Olin netistä katsonut, että Vanhankirkon vieressä olevan Kontsaansaareen lietteisellä ulokkeella on keväisin nähty kahlaajia. Ja eikun sinne.  Ja ihme, siellähän oleskeli lisää suokukkoja iso liuta.

 Ja vähän väliä ne pyrähtivät lentoon, tuntui, että ne täyttävät koko taivaan. Niitä oli ihan "tajuttoman" paljon.

 Ja sitten vasta huomasin, että lentoon pyrähtelevät olivat enimmäkseen koiraita, jotka oleskelivat  kuvassa näkyvällä etummaisella saarekkeella. Tuo takimmainen uloke onkin aivan tupaten täynnä vieri vieressä istuvia naaraita, joita en ensiksi linnuiksi tajunnutkaan, luulin kulottuneeksi ruohoksi.

Koiraat pyrähtivät kuin yhdestä käskystä lentoon, tekivät aina kierroksen saarekkeiden yllä ja palasivat takaisin. Jonkin ajan kuluttua lopettivat lentonäytöksensä ja alkoivat putsailla itseään ja asettuivat lepäilemään.

Ainakin jonkinlainen saalis

 Espoossa eräässä lintutornissa käydessä osui kalasääskikin saalistusretkelle. Useaan kertaan se kierteli saalistusretkellä kallistellen päätään nähdäkseen saaliin vedessä. Se häipyi aina metsän taakse varsinaiselle apajalle, joten emme koskaan nähneet sen syöksyä saaliin kimppuun.

Vain meno- ja paluumatka sattui meidän näköpiiriimme. Kerran sitä onnisti. Ainakin jonkinlainen sintti oli osunut sen kynsien otteeseen.

Pikkulintujakin lauleli

Oli viikonloppuna tilaisuus käydä  tutustumassa eteläisimmän Suomen lintutarjontaan. Jo pitkään olen haaveillut Suomenojan lintualtaalle pääsemisestä, sillä siitä olen saanut lukea useammasta blogista. Samalla vierailimme Espoonlahdella ja muutamassa muussa paikassa. Pikkulintujakin oli kivasti. Pikkutikka osui kohdalle yllättäen. En ole nähnyt omalla paikkakunnalla.

Tiltaltti lauloi omaa nimeään tilt-talt. Kevät on mukavaa aikaa, kun ei tarvitse arvuutella nimiä, edellyttäen siis, että tunnistaa laulun.

 Jos ruokokerttunen olisi osunut kameran eteen kotipihalla, en olisi sille tuppuroinninkaan jälkeen löytänyt nimeä. Nyt useampikin henkilö mainitsi tämän suun aukojan ruokokerttuseksi.

Satakieli lauloi sydämensä pohjasta. Tästä ei voi  erehtyä. Niin komeaa oli sen konsertti.

Ei sitä ilman laulua olisi kyllä tunnistanutkaan. Niin on harmahtavan ykstoikkoinen.

Ja yhtäkkiä lähelle istahti mustaleppälintu. Tämäkin minulla kuvattuna aiemmin vain ulkomailla.

Ruokokerttusesta sain ns. eliksen. Muista olen joskus aiemminkin saanut ainakin hämärän kuvan.

Kuivien kangasmetsien helmi

 Täällä ei kasva luonnonvaraisena sinivuokkoja eikä valkovuokkoja, mutta meilläpä kasvaa kangasvuokkoja. Tässä hämmästyttävän runsaskukkainen mätäs, viisitoista kukkaa laskimme yhteensä olevaksi.

 Nurjalta puolelta melko karvainen.

 Ja vielä karvaisempia kukkineita yksilöitä.

kangasvuokko