maanantai 31. joulukuuta 2018

Mennyt vuosi kuvina

 On taas yksi vuosi umpeutumassa. Nyt kuuluu laittaa katsaus menneeseen vuoteen.
Tammikuussa on ollut vielä jonkin verran lumetonta ja rannoilla on ollut jäämuodostelmia, joskin vain vähäisessä määrin.

 Tilhiä oli koko talven rutkasti. Johtui valtavista pihlajanmarjamääristä.

 Koskikaroja oli molemmissa tietämissäni koskissa vielä maaliskuussakin.

Minuun tekee aina vaikutuksen  uivelot, jotka ovat huhtikuussa levähtäneet täällä matkalla pohjoiseen. Ainakin telkkiä, sinisorsia ja koskeloitakin on jäiden reunoilla ollut.

Toukokuussa käväisimme Etelä-Suomessa katsomassa mm. Suomenojan lintuja. Nokikanakin siellä keekoili.

 Kesäkuussa sai kuvailla erilaisten lintujen poikasia. Peukaloisia oli paljon vastapäisellä tontilla risukasojen päällä.

 Heinäkuu on parasta perhosaikaa. Pikkukultasiipiäkin oli paljon.

Elokuussa sai ruveta laittamaan perhoslakanaa.  Suuri ihastukseni siniritariyökkönen.

Syyskuussakin oli vielä joitakin myöhäiskesän perhoslajeja. Ruostenopsasiipi, joka näyttää jo aika kuluneelta.
Koko lokakuun sain seurailla pihassa käyviä pähkinänakkeleita.

 Marraskuussa ei juuri jääkuvioita ollut, ei ollut pakkasia eikä myrskyjä. Ja kun tuli enemmän pakkasta, tuli luntakin ja nekin vähät kuviot peittyivät.

Joulukuussa seurailtiin melkein vain pihalintuja. Sinitiainen ihmettelee keltasirkkuja.

torstai 27. joulukuuta 2018

Ei turha päivä

 Jo aamusta hiippaili harmaapäätikka pihassa. Sillä on tapana tulla pihaan vielä aamuhämärän  vallitessa. Samoin illalla se tulee, kun alkaa hämärtää.

Oli tarkoitus lähteä tänään päivällä vähän kauemmaksi ulkoiluttamaan kameraa. Mutta jo heti keskellä pihaa olevassa vanhassa vaahterassa rapisteli puukiipijä.

Valtavat ovat senkin takakynnet.

Ei kauemmaksikaan ihan turhaan lähdetty, vaikkei saatukaan kunnon kuvia pyrstötiaisista, joita oli alle kymmenen linnun parvi. Koskella oli yhtäkkiä linssin edessä tällainen eläjä. Tulimme siihen tulokseen, että se oli minkki. kunhan ei olisi pyydystänyt koskikaroja, sillä niitä ei tällä kertaa näkynytkään missään.

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Ihmisten antimet kelpaavat

Kuusitiainen on  harvinainen vieras. En ole kuin pari kertaa eläissäni nähnyt sitä pihassa ihan vain poikkeamassa.
Nyt niitä on peräti kaksi kappaletta ja ihan vakituisesti hakevat sapuskaa.

 Närhit ovat vakituisia pihalla talvisin, tänäänkin oli yhtaikaa viisi yksilöä lintulaudan alla odottamassa muruja, mitä muilta tippuu.
 Oho!

Sinitiaiset ovat ahkeria vierailemaan. Valitettavasti tämä on vain ikkunan läpi kuvattu.

torstai 13. joulukuuta 2018

Uusia jäätimantteja

 Eilen pilkahti aurinko pilvien lomasta. Kiireesti hyppäsin autoon ja ajoin rantaan, vaikka olisi ollut muuta kiirettä. Juuri ja juuri ehdin perille auringon aikaan, vielä se vähän paistoi taivaalla. Tännekin kun on ainakin viisi kilometriä, ei aurinko sentään aina paista niin kauaa, että ehtii valon aikaan rantaan.
 Oli tullut uusia jääfiguureita. Näistä pisaranmuotoisista jäätimanteista minä tykkään kaikkein eniten. Enpä minä älynnyt ottaa kumisaappaita mukaan, että olisin päässyt järven puolelta kuvaamaan.




 Sinne pilvien taakse aurinko mieluummin piiloutui ja heti alkoi hämärtää.

torstai 6. joulukuuta 2018

Jäisiä kuvia

 Olipa valoisa ja aurinkoinen päivä tänään. Pakkastakin oli hieman, joten käväisin rannalla katsomassa, mitä siellä olisi. Onneksi vesi on huuhtonut enimpiä lumia pois, joten jonkin verran oli jääkuvioitakin tullut. Ei mitenkään ylenpalttisesti, mutta pahimpaan kuvusnälkään.






Aavemmilla paikoilla ei ollut tähän mennessäkään vielä yhtään vesi jäätynyt, mutta siellä missä oli jossain vaiheessa jäätynyt, oli eilisen vesisade, lämpö ja tuuli murskannut jään hauskoiksi hileiksi ja muruiksi. Hauskannäköisesti velloi jäämurska veden pinnalla.
 Taitaa olla kettukin kulkenut rannalla.

 Erilaisten jäiden kasaumia.

Kun katsoin kannaksen toiselle puolen, jossa on tyynempää vettä, ovat suojaisat lahdet ja poukamat umpijäässä. Mutta nämä kaikki kuvat suurehkon selän ääreltä.

maanantai 26. marraskuuta 2018

Rannoilla

Olisiko puoltakaan senttiä lunta, mutta silti valkoinen härmä tekee rannan mukulakivet hauskannäköisiksi. Liplattava vesi puolestaan sulattaa lunta reunasta ja tekee rantaan mustan reunuksen. Viimeisen silauksen ja pitsireunuksen on antanut lainehtivan veden muodostama vaahto, joka sitten jäätynyt reunimmaiseksi. Jos vesi keväällä oli tavallista korkeammalla, nyt se on puolestaan tavallista matalammalla. Kaikki tämä on yleensä veden alla.

Ei ollut tänään aurinkoa, mutta jostain kajasti vähän oranssia ja violettia.

Osa tyynistä paikoista on ohuessa jäässä. Ja valkoiset kalliot heijastuvat veteen.

 Ei ole rannoille tullut edes jääkuvioita, kun ei ole kovaa pakkasta, oksiin ja ruovikkoon roiskuva vesi ei pääse jäätymään. Tämä kuvio on valtavan iso, toista metriä pitkä, toissapäiväisessä koskessa. Kuvasta vain ei näe mittasuhteita.

Toissapäiväinen koskikara.

lauantai 24. marraskuuta 2018

Marraskuussakin kivoja juttuja

EILEN oli niin synkkä päivä, ettei olisi luullut siitä enää koskaan valkeudeksi muuttuvan.
Lenkillä käydessä osui silmiin järvellä kolme sorsaa, ja kas kummaa, yksi oli aivan oudon näköinen.
 Olivat tulossa samalle rannalle kuin me, mutta

kun tytär harrastaa uintia niin pitkään kunnes järvet ovat ihan jäässä, kääntyivät sorsat toisaalle meidät nähtyään. Sinne vain sorsien sekaan, vaikka vähän vihmoi hienoisia lumihiutaleita ja päivä jo kovastikin hämärsi.

TÄNÄÄN oli sentään aurinkoistakin.
Menimme katsomaan, olisiko koskeen tullut koskikaraa. Ja ihmeiden ihme: siellä oli niitä kaksi.
Siellä ne nytkyttelivät kivillä, kyttäsivät jotain vedestä, sukeltelivat, uiskentelivat, kahlailivat ja aina välillä saivat jotain nokkaansa pohjasta.


koskikara