torstai 27. huhtikuuta 2017

Aamun saalis

Olin jo illalla ajatellut, että jos herään aamulla automaattisesti puoli viiden maissa, lähden katsomaan, saisinko teeriä näköpiiriini. Heräsin klo 4.33 ja pakkohan se oli nousta, vaikka oli rutkasti pilviä ja kova tuuli. Menin paikalle enkä kuullut mitään kukerrusta. Odottelin sopivassa paikassa jonkin aikaa, ja sitten teeret olivatkin yhtäkkiä paikalla. Niitä oli ainakin viisi, mutta vain nämä kolme tulivat näkyville.

Oli jonkin verran hämärääkin ja tuulen takia en kuullutkaan mitään, mutta heti alkoi oikein taistokin.

Tämän lähemmäs ei ole mahdollista päästä. Maastossa ei ole oikein hyvää suojautumispaikkaa, se on harvaa, keskenkasvuista männikköä.

Mutta olen minä ihan tyytyväinen jo tähänkin saaliiseen. Olin ajatellut mennä Kuusamoon piilokojuille, mutta kun matka on niin tuhottoman pitkä, asia jäi ajatuksen asteelle. Ehkei minun sinne ainakaan teerien takia tarvitse mennäkään.

Aamun olisin tietysti voinut valita paremmin, aurinkoisella säällä olisi voinut suljinaikaa pitää pienemmällä, olisi saanut ehkä terävämpiä kuvia.
teeri

4 kommenttia:

Kvilttaaja kirjoitti...

Onnittelut. Upeat teerikuvat otit. Kovin varhain teeret ovat liikkeellä.

Anne Hagman-Niilola kirjoitti...

Voi että, mitkä kuvat ja havainnot! Onnea!!

Vikki kirjoitti...

Hienoa, nyt se onnistui!

seita kirjoitti...

No niin, nyt onnistuit olemaan oikeaan aikaan paikalla. Onnittelut!
Minulla on sama juttu, jos ajattelen illalla, että voisi herätä tiettyyn kellonaikaan, niin herään muutamaa minuuttia ennen tuota aikaan.