lauantai 14. lokakuuta 2017

Syksyistä tunnelmaa

On jo lokakuun puoliväli, mutta maksaruoho ei meinaa millään ehtiä täyteen kukkaan. Viherpeippo tutkiskeli jotain kukkien seasta.

 Pihlajanmarjoja on niin tolkuttomasti, että luulisi houkuttelevan lintuja. Paha puoli on se, että marjoja on joka paikassa muuallakin niin, että eivät linnut välttämättä tarvitse meidän antimia. Talitiaiselle ei marjat kelpaa. Jotain muuta se nokkii tässä.

Peipponenkin vielä poukkoili puussa.

En tiedä, onko koneessani vai yhteyksissäni vika, sillä niin vaikeasti lataantuvat kuvat tänne, että ei millään voi aina odotella kuvien lataantumista. Rauhassa saa tehdä koneella latausta odotellessa muuta tunninkin verran joskus, ja silti jää puolet lataamatta. Joskus onnistuu ihan vilauksessa.

maanantai 25. syyskuuta 2017

Yksin jätetty

 Kirkonkylän rannassa on jo muutaman päivän uiskennellut yksinäinen teini-ikäinen härkälintu. Se on tämän kesän poikanen, kun on vielä raitainen naama.
Voi kurjuus, onko se jätetty yksin. Ei ole tavallista, että kirkonkylällä pyörisi sorsien ja lokkien lisäksi laajojen vesien lintuja.

Sumun takiahan minä aamulla itse asiassa lähdin liikkeelle. Joissakin paikoissa oli niin kova sumu, että juuri ja juuri näki eteensä. Ei siitä tässä tapauksessa mitään hyötyä ollut, päin vastoin haittaa, sillä korppikaan ei juuri erottunut harmaudesta. Kaksi niitä lensi ihan yläpuolellani. Hanhiaurakin kuului lentävän ihan kohdalla, mutta voi ihme, en nähnytkään sitä!

Tulin kirkonkylälle ja siinä ei ollutkaan sumua, siksi tuo äskeinen härkälintukin erottui hyvin. Ja samoin valtava valkoposkihanhiparvi lentää kaakatti ohi kohti etelää.

Muutama päivä sitten sattui hupaisa tapaus. Hanhiparvi lensi väärään suuntaan, kohti pohjoista. Kuului valtavaa kaakatusta, huomattavasti kovempaa kuin tavallisesti. Takana tulevat ilmeisesti ojensivat johdossa olevaa. Pian parvi kääntyikin kohti länttä ja kaakatus vaimeni hieman. Kuitenkin johtaja päätti kääntyä taas pohjoiseen, jolloin pulina ja kaakatus yltyi taas valtaisaksi. Sitten parvi etääntyi jo niin kauaksi, etten saanut tietää, miten lopulta kävi.

Näin kirkasta oli paikka paikoin, mutta heti noiden laivojen takana on aivan tiheä läpitunkematon sumu.

perjantai 22. syyskuuta 2017

Yöllä kulkijoita

Havununna
Olen  vielä silloin tällöin laittanut iltaisin lakanan puun oksaan ja sille valon. Ja aina on tullut joitakin yökkösiä tai mittareita. Mielenkiintoa on vielä riittänyt, sillä joka kerta on tullut uudenlaisiakin lajeja. Nyt seuraa oikein maratonpostaus yöllä lentävistä, eikä tässä ole läheskään kaikki, mitä olen saanut.

Havununnasta riemuitsen. Yksi ainoa on suvainnut näyttäytyä minulle.

Herukkamittari
Huppukeltayökkönen
Jotkut tulla muksahtavat lakanalle tai ikkunaan ja pysyvät siinä tiiviisti liikkumatta koko illan, kuten huppukeltayökkönen.

Iso-okamittari

Karveyökkönen

Kaunosekoyökkönen
 Sekopäiseltä tuntuukin tämä, sillä kaunosekoyökkönen on niitä, jotka eivät juuri pysy paikallaan, vaan värisyttävät itseään kaiken aikaa ja pörisevät edes takaisin.

Koivulovimittari
 Koivulovimittari oli myös kovin liikkuvainen, mutta asettui lopulta vaahteranlehdelle. Olisin halunnut siitä oikein hyvän lähikuvan, jossa se näyttää keltaiselta pääsiäistipulta, mutta valotus ei jotenkin sattunut kohdalleen.

Kysymysmerkkiyökkönen

Mustikkamittari

Pajukäärömittari

Silmämittari

Tasanauhamittari

Vattumittari

Verkkoeloyökkönen
 Jotkut sitten puolestaan eivät asetu lakanalle, vaan pöristelevät edessä olevalla heinikolla, josta niitä on vaikea löytää.

Vyömessinkiyökkönen
 Sitten on niitä, jotka ovat niin olemattomia, että ei viitsisi edes kuvata. Mutta tästäkin hohti hienoa vihertävää valoa. Ja digikuvauksen myötä pääsee näkemään otuksen hienoja yksityiskohtia.

Tunturimittari
Tunturimittari on käsittämättömän runsas mittariperhonen. Juuri näin syyskuussa sitä tulee kymmenenkin kerrallaan valolle. Se on myös hämmästyttävän monimuotoinen. Melkein joka perhonen on hieman erinäköinen.

tiistai 19. syyskuuta 2017

Ei eläimiä liiaksi

 Luulisi, että Lappi on täynnä eläimiä, kun siellä on niin harvaa asutusta. Mutta ei. Vähemmän siellä eläimiä näkee kuin omilla kotikulmilla. Onnistuinhan sentään kuukkelin näkemään.

 Hyvä suojaväri silläkin, ei sitä heti puun rungolta ja naavan keskeltä löydäkään.

 Ja kas, eräässä puussa lenteli järripeippoja.

 Hömötiaiseksi arvelin tätä, mutta kovasti yritän luulotella itselleni, että kyljet olisivat oranssiin vivahtavat, jolloin se olisikin lapintiainen. Voi ei, miksei jokainen laji voi olla niin selkeä, että ne erottaisi toisistaan vaivatta.

 Harakanpoikasia. Ei lennellyt variksia ja harakoitakaan pilvin pimein.

 Poroja oli ihan kiitettävästi tienvarsilla ja asfaltillakin. Kauan meni, ennen kuin ymmärsin, että kameraa on pidettävä sylissä koko ajan. Kuvat eivät tietystikään linja-auton vauhdissa ihan extra priimaa ole, mutta sainpas kuitenkin jonkinlaisen eläimen tallennetuksi.

Eivät ne kaikki kiirettä pidä. Sitä jotkut vain hiljakseen lontivat antaen "kiireisten" ihmisten odottaa.

Nyt on tullut kännyköitä varten myös porosovellus, jonka voi ladata omaan kännykkäänsä. Sovellus ilmoittaa, milloin on poroja lähettyvillä. Eihän se kaikkia poroja ilmoita, mutta sellaiset, joilla on jonkinlainen lähetin niskassaan. Kuulimme, että vuosittain kuolee liikenteessä 4000 poroa, mutta sovelluksen tulon jälkeen onnettomuuksien määrä on laskenut huomattavasti.

Riekko oli toiveeni ja yksi päämääristäni, mutta ei ainuttakaan. On kuulemma ollut kaksi erittäin huonoa riekkovuotta. Asiaa kuvaa hyvin se, että sellaisella alueella, jolla on tavallisesti laskettu olevan 30 riekkoa, on nyt vain yksi ainoa!

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Tikkojen ilakointia

 Luultavasti tämän kesän tikanpoikasia ilakoi usein pihapiirissä. Ainakin 3-4 riemuitsi yhtaikaa koivuissa.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Uskomattoman näköisiä

Kesällä on ollut niin paljon erilaista muuta projektia, ettei ole joutanut lintuja kyttäilemään. Sitä paitsi tuntuu, että niitä on ollut vähemmän kuin muina vuosina, ainakaan vesilintuja ei ole ollut juuri ollenkaan. Kaikki pesinnät menneet pieleen.
Kahtena viime vuonna olen näihin aikoihin ihmetellyt valtavaa perhosten määrää. Entäs nyt? En ole nähnyt neitoperhoja, herukkaperhosia enkä amiraalejakaan, jotka valloittivat viime vuonna kaikki paikat. Nauhukset ovat kukkineet ilman perhosia, samoin kaikki kylvämäni perhoskukat. Vain sitruuna- ja lanttuperhosia on ollut kuten ennenkin.

Mutta iltakuvaussessioissa  on tulla tupsahtanut jos jonkinlaisia öhkömönkiäisiä, joita en ole koskaan ennen nähnyt. 



Eilen illalla pörräsi ulkovalon ympärillä tällainen käsittämättömän jättiläismäinen mehiläisennäköinen. Ainakin 5 cm pitkä ellei enemmänkin.

torstai 10. elokuuta 2017

Omassa ympäristössään

 Jokin rapisteli rannalla päidemme yläpuolella. Hömötiaisia ja puukiipijöitä. Molempia lajeja oli useampia yksilöitä. Kummatkaan eivät välittäneet meistä ihmisistä mitään, vaan etsivät ruokaa hengenpitimeksi.

Vaikka talvella on helppo kuvata hömötiaisiakin lintulaudalta, tuntee jostain syystä aina suurempaa riemua, jos jonkin linnun saa kuvatuksi sen oikeassa elinympäristössä.

hömötiainen

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Piilossa päivällä

 Kuten moneen kertaan todettu, olen laiska valvomaan yötä perhosten takia. Mutta taas parina iltana olen sentään kahteentoista asti jaksanut kytätä, mitä kivaa tulisi valolle. Kaikenlaista uutta itselleni on saapunutkin, ja eilen illalla saapui isomittari.
Taitaa olla monien mittareiden ja yökkösten tapana, että ne koko ajan värisyttävät siipiään, eivätkä yhtään pysy paikallaan. Siksi piti uurastaa kuvauksen kanssa tavallista enemmän, että jonkinlaisia otoksia saisi.



Nämä ovat kaikki valtavaa liikettä, joka ei kuitenkaan näy kuvissa.

Ihmeen hyvin sain kuitenkin liikkeen pysäytetyksi, sillä tällaisia oli suurin osa kuvista. Yhtä värinää ja räpytystä. 

Niin kauan aion pyydystää vain alkuillan perhosia, kun niissä riittää minulle tuntemattomia. Ilmeisesti pitää siirtyä yöjahtiin, kun alkaa tulla pelkkiä samoja. Luulen, että uutta riittää vielä tämän syksyä.
isomittari

lauantai 5. elokuuta 2017

Kesän loistavat lentäjät

 On niin paljon kuvattavaa kesällä, ettei ehdi kaikkea tänne laittaakaan. Mutta onpahan askaretta talveksi kuvien valkkaamisessa. Hopeasinisiipi koiras on tämä, mielestäni en ennen ole saanut siitä kuvaa, tai sitten en vain ole osannut tunnistaa.

 Hopeasinisiiven naaraskin on lennellyt samoilla seuduilla. Minusta niitä on tuossa meidän lähellä lennellyt aina se yksi ja sama pariskunta. Tänään olivat jo aika rähjääntyneen näköisiä runsaiden sateiden jälkeen.
 Sulkasten kopula hienosti sanottuna.

Kangassinisiipinaaras.

 Loistokultasiipi on minusta niin järkyttävän kaunis ja loistavan oranssi. Minun on aivan pakko kuvata se joka kerta kohdatessani. Ei voi mitään, kuvia on siitä minulla rutkasti.
 Loistokultasiiven naaras.

 Toinen laji, joka on joka kerta kohdatessa kuvattava, on metsänokiperhonen. Minusta sekin on niin valtavan ihana. Vai lieneekö syynä se, että tiedän, että sitä ei enää ensi vuonna näy, sillä toukan kehitysvaihe kestää kaksi vuotta. Täällä päin on sellaista kantaa, joka lentää vain parittomina vuosina. Tämän jälkeen on odotettava taas kaksi vuotta sen nähdäkseen.

 Mielestäni minulla ei ole tällaistakaan vielä ennen kuvattuna: vattumittari.

 Jokin söpöliinikin katseli kukkien seasta.

 Monena vuonna olen kuvannut pikkulumpeen eli suomenlumpeen, mutta eihän valokuvista saa mitään käsitystä koosta, ellei ole vertailukohtaa. Nyt olen nähnyt eräällä lammella vierekkäin kahdenlaisia lumpeita. Tavallisen kokoisia sekä oikein minikokoisia. Ne kasvoivat sekaisin, toistensa lomassa. Kukkien ja lehtien kokoero on huomattava. Minusta tämä isompikaan ei ole se isolumme, lieneekö sitten pohjanlumme. Ei ollut mahdollisuutta päästä tutkimaan kukan pohjaa, onko tuossa isommassa neliön muotoista pohjukkaa.

lumme, pikkulumme eli suomenlumme