maanantai 7. heinäkuuta 2014

Rosvonaamari silmillä

 Ensin minä huomasin tämän näkyvälle paikalle hypähtelijän. Se hyppeli taimikossa aina pikkukuusien korkeimmalle kohdalle. Tuntemattomaksi kuitenkin jäi. On minulla jokin lajiveikkaus, mutta en uskalla julkistaa luulojani.
Kun tuo tuntematon lensi lopulta korkeaan puuhun, huomasin, että siellä ylhäällä kökötti toinenkin lintu ihan hiljaa. En olisi nähnyt, ellei tuo ensimmäinen olisi johdattanut minua sinne. Tästä minä tykkään, kun ei tarvitse arvuutella, vaan tämän tunnistaa heti: pikkulepinkäinen, rosvonaamari päässä. Linnut näyttävät tulevan samoille seuduille vuosittain. Viime kesänäkin näin pikkulepinkäisen samalla alueella, en vain enää muistanut.
Kun kuvasin pikkulepinkäistä, on tuo toinenkin sattumalta tullut kuvaan lennossa. Mutta jos olisin tällaista kuvaa oikein yrittänyt, ei olisi onnistunut.

pikkulepinkäinen

Ei kommentteja: