tiistai 1. huhtikuuta 2014

Liian aikaisinko tulivat

 Jo jokunen vesilintukin on saapunut, vaikka vettä on vielä hyvin niukalti vapaana. Eilen näin ensimmäisen telkkäpariskunnan uiskentelemassa pienellä jäästä vapaalla alueella.
 Ja vaikka on kylmä ja vettä vain ihan rannassa, on koiraan esitettävä vähän väliä kosintamenojaan. Kyllä kai koiraat naaraisiin jonkinlaisen vaikutuksenkin saavat tehdyksi, vaikka minusta telkkänaaraan katse on aina niin kovin tyhjä ja mitäänsanomaton.
Ei joutsenilla ollut yhtään paremmin. Pienen pienessä lutakkolammikossa ihan tien vieressä oleili kaksi joutsenta.
 Ja suurin osa alueesta jäässä. Siitä linnut lähtivät tien yli toiselle puolelle.
Eikä siellä ole vettä vielä senkään vertaa. Pesimään eivät pääse vielä pitkään aikaan. Löytänevätkö ruokaakaan.

telkkä, laulujoutsen

Ei kommentteja: