sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Bongaustunnin saldo

Suuri valtakunnallinen pihalintujen bongauspäivä oli taas eilen ja tänään.  Itse tarkkailin pihalintuja eilen tunnin verran klo 11.30-12.30  ja sain tällaisen tuloksen:

talitiainen 7, sinitiainen 3, hömötiainen 1, keltasirkku 26, närhi 4, pikkuvarpunen 5, punatulkku 1, käpytikka 1, viherpeippo 2, varis 5, harakka 2, varpushaukka 1.

Tulos oli suunnilleen samanlainen siinä suhteessa, mitä talven mittaan on näkynyt lintuja. Sinitiaisten määrä näyttää romahtaneen rutkasti alkutalvesta.
Ihan tarkkailutunnin loppuaikana sujahti yhtäkkiä jostain varpushaukka ja putsasi koko pihan puhtaaksi, kaikki hävisivät kuin tuhka tuuleen. En tiedä, saiko haukka mitään saaliiksi, mutta mikään pikkulintu ei kymmeneen minuuttiin uskaltanut enää  hiiskahtaakaan.

Kuvassa on toissapäivänä näkemäni mustarastasnaaras, mutta eipä ollut enää eilen tuon tarkkailutunnin aikana.
Olisikohan tämä metsäkauris kelvannut bongaukseen mukaan, sillä sekin kävi syömässä siemeniä lintulaudalta.

2 kommenttia:

Tillariina kirjoitti...

Hieno saalis! Eilen mielestäni näytti lintutilanne huonolta, joten siirsin suosiolla tälle päivälle bongauksen, vaan eipä ollut parempi päivä tämäkään. Eilen keltasirkkuja oli paljon enemmän ja harakoitakin! :)

Kirlah kirjoitti...

Tillariina: Ihan huvikseni katsoin tänäänkin millainen tilanne, mutta tänään oli tilanne paljon huonompi sekä lajimäärissä että yksilömäärissä, joten ilmoitin tuon paremman tuloksen.