maanantai 24. kesäkuuta 2013

Vaikeita kuvata ja tunnistaa

 Aamulla menin ulos, ja viereiseen puuntaimeen tuli lintu sirittämään ja yritti pelotella.
Pelotteli jonkinlaisella sirisevällä äänellä.
Siellä vuohenputki-koiranputki-mesiangervo-horsmaviidakossa tuntui olevan useillakin linnuilla pesä ja poikasia ja siten ruoanetsintä oli myös käynnissä. Onhan sieltä kuulunut koko alkukesän kaikenlaista sirkustusta, mutta aiemmin ei ole näköetäisyydelle sattunut ketään.
 Olen yrittänyt saada selvää, kuka se minua niin urhoollisesti yritti pois ajaa, mutta vaikeaa on määritys.
Eikä ole ollenkaan varmaa, että nämä kaikki kuvat ovat samasta lajista. Kuvissa on useita eri yksilöitä. Olen kuitenkin päätynyt vahvasti viitakerttusen kannalle.
Mutta voihan siellä olla joku muukin.
 Ja voi siellä olla emoja ja poikasia sekaisin.





  Kovasti sieltä viidakosta kyttäsivät linnut lentäviä ötököitä.
No, keitä ovat, ei kai sitten ole niin väliä minun tietääkään. Pääasia, että itse tietävät kuka kukin on.
Tuonne ryteikköön ei kovasti tee mieli mennä lähemmäksi. Eikä sinne ole kaukaa kannon päältä helppo kuvata jotain pikkulintua.

2 kommenttia:

TainaT kirjoitti...

Hyviä kuvia olet kuitenkin saanut.
Samalla kannalla olen kanssasi että lienee viitakerttunen..

Kirlah kirjoitti...

Taina: Kiitos, sain taas lisäintoa näiden vaikeiden pikkulintujenkin määrittämiseen. Ehkä siihenkin harjaantuu, kun aikansa yrittää.