torstai 10. elokuuta 2017

Omassa ympäristössään

 Jokin rapisteli rannalla päidemme yläpuolella. Hömötiaisia ja puukiipijöitä. Molempia lajeja oli useampia yksilöitä. Kummatkaan eivät välittäneet meistä ihmisistä mitään, vaan etsivät ruokaa hengenpitimeksi.

Vaikka talvella on helppo kuvata hömötiaisiakin lintulaudalta, tuntee jostain syystä aina suurempaa riemua, jos jonkin linnun saa kuvatuksi sen oikeassa elinympäristössä.

hömötiainen

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Piilossa päivällä

 Kuten moneen kertaan todettu, olen laiska valvomaan yötä perhosten takia. Mutta taas parina iltana olen sentään kahteentoista asti jaksanut kytätä, mitä kivaa tulisi valolle. Kaikenlaista uutta itselleni on saapunutkin, ja eilen illalla saapui isomittari.
Taitaa olla monien mittareiden ja yökkösten tapana, että ne koko ajan värisyttävät siipiään, eivätkä yhtään pysy paikallaan. Siksi piti uurastaa kuvauksen kanssa tavallista enemmän, että jonkinlaisia otoksia saisi.



Nämä ovat kaikki valtavaa liikettä, joka ei kuitenkaan näy kuvissa.

Ihmeen hyvin sain kuitenkin liikkeen pysäytetyksi, sillä tällaisia oli suurin osa kuvista. Yhtä värinää ja räpytystä. 

Niin kauan aion pyydystää vain alkuillan perhosia, kun niissä riittää minulle tuntemattomia. Ilmeisesti pitää siirtyä yöjahtiin, kun alkaa tulla pelkkiä samoja. Luulen, että uutta riittää vielä tämän syksyä.
isomittari

lauantai 5. elokuuta 2017

Kesän loistavat lentäjät

 On niin paljon kuvattavaa kesällä, ettei ehdi kaikkea tänne laittaakaan. Mutta onpahan askaretta talveksi kuvien valkkaamisessa. Hopeasinisiipi koiras on tämä, mielestäni en ennen ole saanut siitä kuvaa, tai sitten en vain ole osannut tunnistaa.

 Hopeasinisiiven naaraskin on lennellyt samoilla seuduilla. Minusta niitä on tuossa meidän lähellä lennellyt aina se yksi ja sama pariskunta. Tänään olivat jo aika rähjääntyneen näköisiä runsaiden sateiden jälkeen.
 Sulkasten kopula hienosti sanottuna.

Kangassinisiipinaaras.

 Loistokultasiipi on minusta niin järkyttävän kaunis ja loistavan oranssi. Minun on aivan pakko kuvata se joka kerta kohdatessani. Ei voi mitään, kuvia on siitä minulla rutkasti.
 Loistokultasiiven naaras.

 Toinen laji, joka on joka kerta kohdatessa kuvattava, on metsänokiperhonen. Minusta sekin on niin valtavan ihana. Vai lieneekö syynä se, että tiedän, että sitä ei enää ensi vuonna näy, sillä toukan kehitysvaihe kestää kaksi vuotta. Täällä päin on sellaista kantaa, joka lentää vain parittomina vuosina. Tämän jälkeen on odotettava taas kaksi vuotta sen nähdäkseen.

 Mielestäni minulla ei ole tällaistakaan vielä ennen kuvattuna: vattumittari.

 Jokin söpöliinikin katseli kukkien seasta.

 Monena vuonna olen kuvannut pikkulumpeen eli suomenlumpeen, mutta eihän valokuvista saa mitään käsitystä koosta, ellei ole vertailukohtaa. Nyt olen nähnyt eräällä lammella vierekkäin kahdenlaisia lumpeita. Tavallisen kokoisia sekä oikein minikokoisia. Ne kasvoivat sekaisin, toistensa lomassa. Kukkien ja lehtien kokoero on huomattava. Minusta tämä isompikaan ei ole se isolumme, lieneekö sitten pohjanlumme. Ei ollut mahdollisuutta päästä tutkimaan kukan pohjaa, onko tuossa isommassa neliön muotoista pohjukkaa.

lumme, pikkulumme eli suomenlumme

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Eläinten elämää

 Kauris uimassa. Tämä tapahtui Kristiinankaupungissa, kun olimme menossa veneellä lintusaarelle. Opas kertoi, että saari, jota kohti kauris tässä ui, oli ainut punkkivapaa saari. Nyt kun kauris pääsi saarelle tuhansine turkissa olevine punkkeineen, ei punkitonta paikkaa sielläkään enää ole.

Joku muistaa ehkä oravan, jonka valtavasta paisuneesta molloposkesta laitoin kuvan tänne jokin aika sitten. Riemuksemme orava on hengissä ja voi hyvin. Turvotus poskessa on laskenut, mutta nahka roikkuu velttona. Kuva on otettu korkealle puuhun, joten roikkuminen ei ehkä näy, mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Ihan yllättäen

 Kun eilen oli niin vaivalloista peukaloisen kuvaaminen, on kuvan saaminen linnusta joskus puolestaan hämmästyttävän yksinkertaista. Kuvia lajitellessa huomasin, että johan minä viikko sitten olen saanut tällaisen linnunkin. Mutta kun se tuli pyytämättä ja yllättäen oksalle, kun olin perhosia kuvaamassa, en sitä oikein muistanutkaan.
Olen tulkinnut sen pensaskertuksi. Ei minulla sitäkään ollut aiemmin, mutta kun se on myös niin olemattoman näköinen, en ollut ymmärtänyt halutakaan taikka toivoa saavani kuvaa siitä.

pensaskerttu

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Töitä teetti kuvaaminen

Omituinen luonnonlaki, että kun jätän lenkille lähtiessäni kameran kotiin, varmasti olisi jotain erityistä, mutta jos on kamera, ei mitään uutta ja ihmeellistä näkyvissä. Eilen se nimittäin taas tapahtui.

 Metsäpolun varrella alkoi jokin lintu säksättää niin mahdottomasti ja sehän oli peukaloinen. Eikä sitten mitään, millä kuvata. Arvelin, että kun se niin kovasti hätisti meitä pois, sillä on poikaset jossain ja se kyllä pysyy siellä, jos menen vasta tänään uudestaan katsomaan. Ja olihan se siellä.

 Mutta voi ihme, miten kauan sain tehdä töitä, että yleensä näin, missä puussa ja millä oksalla se ääntelee. Ja sitten tietysti risuja edessä ja muuta vastaavaa. Kun lopulta olin saanut jonkinlaisia kuvia, olin jo pois lähtemässä, kun risukossa näkyi hyppelehtivän muitakin lintuja. Kas, siellä oli toinenkin peukaloinen, joka ei äännellyt mitään.

 On se niin huvittavan näköinen, kun pyrstö sojottaa suoraan taivasta kohti.

Ja siellä maassa niitä poikasia oli. Yhtä hölmön ja ihmettelevän näköisiä kuin muidenkin eläinten jälkikasvu. Pyrstö pystyssä jo pienestä pitäen.
Tämä oli minulle samalla "elis". Nyt ei minulta taida puuttua enää kuin pari lintulajia, että tulisi täyteen tasan 200 suomalaista kuvattua lajia. Luvussa eivät ole mukana ulkomaalaiset, joita ei Suomessa tavata.

peukaloinen

torstai 27. heinäkuuta 2017

Monenlaisia eläjiä

Vielä muutama kuva Skaftungin linturetkeltä. Pikkusirri ylhäällä. Niitä oli muutama yksittäinen suosirrien ja kuovisirrien parvissa.

 Kuovisirrejä.

 Meriharakka taustanaan koukkuja.

 Harmaahaikaroita.

 Kivitaskun poikanen.

 Jonkin lokin poikanen.

 Tämä on käsittääkseni niittykirvisen poikanen.

Ja itse niittykirvinen.

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Rengastusta

 Kahlaajaretkellä pääsimme näkemään myös lintujen rengastusta. Kahlaajille viritettiin ansa. Katiskaan oli mennyt kymmenen suosirriä, ja ne kaikki rengastettiin.

 Pikkulintujen renkaat ovat tällaisessa nauhassa, josta lintu saa nilkkaansa renkaan.

Toisessa kaislikkoon laitetussa katiskassa oli yksi rytikerttunen.

 Ja suosirritkin saivat jokainen oman renkaansa.

 Suosirri oli siitä hauska veijari, että maahan ja vapauteen laskettaessa se ei lähtenytkään lentoon, vaan lähti juosta vipeltämään heinikkoista polkua pitkin. Vasta kauempana se ymmärsi lähteä lentoon.

Eräällä rannalla oli kaksi punakuiria, joista toisen jalassa näytti olevan värirenkaat, kaksi rengasta kummassakin jalassa. Oppaat ottivat värit muistiin ja ilmoittivat eteen päin. Värirenkaiden etu on se, että lintua ei tarvitse ottaa kiinni saadakseen tietää rengastusajan ja paikan.

rengastus

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Lintukurssilla koettua

merikihu
Minulla on niin rutkasti tietokoneella kuvia, että koneen muisti alkaa olla täysi, mikä vaikeuttaa  tänne lataamista. Vain pienennetyt kuvat latautuvat, minkä älysin vasta hiljattain. Joka tapauksessa nyt kuva merikihusta Kristiinankaupungin Skaftungista. Kova tuuli kävi koko ajan merelta, mutta linnut seisoivat rannalla lähellä tyrskyjä ja vaikka vettä tuli päälle, ne tuntuivat vain nauttivan siitä. Pisaroihin on tullut sateenkaaren väritkin, mitä en kyllä enää erikseen yrittämällä saisi aikaan.
merikihu
Ruskeat merikihut ovat tavallisia, mutta tällainen valkoruskea värimuunnoskin näkyi, niitä oli pari yksilöä.
lapintiiran poikanen
 Heti ensimmäinen lintu saareen rantauduttuamme oli ihan edessämme. Ihmettelin, mikä kumma se tämä on. On kuulemma lapintiiran poikanen. Söpö kuin mikä. Odottelimme, että kun emo tulee ruuan kanssa, saamme syöttökuvia, mutta emo kutsuikin poikasen kauemmaksi syömään.
lehtokurppa
Yksi retken erikoisuuksia oli kehrääjän etsiminen. Auringon laskettua illalla yhdentoista jälkeen lähdettiin liikkeelle. Opas soitti kännykästä kehrääjän ääntä, mutta vasta viidennessä paikassa metsästä ilmestyi lintu. Se myös "kehräsi" välillä ja päästeli houkutusääniään. Yritin saada siitä lennossa kuviakin, mutta kello oli jo yli puolen yön ja niin pimeää, että ei onistunut.

Jokaisessa viidessä paikassa lenteli sen sijaan lehtokurppia. Ihme, että sain sellaisesta jonkinlaisen kuvankin, vaikka oli jo melko hämärää.

Kuvia olisi tännekin laittaa vaikka kuinka, mutta latauksen kanssa on ongelmia. Täytyy pienennellä kuvia vastaisuudessa.